Vaikka orkideoiden pitkäaikainen viljely yleensä totuttaa meidät monimutkaisten, usein monisukupolvisten hybridien käyttöön, Neofinetia falcata -lajin kohdalla olemme paradoksaalisesti tekemisissä kasvilajin kanssa, jota on viljelty noin 400 vuoden ajan.
Tämän lajin viljelyn ensimmäinen dokumentointi kuuluu Kanbun-kaudelle (1661 - 1673) keskiaikaisessa Japanissa, mutta pienten vandojen kasvatusperinne sai merkittävää suosiota Edo-kaudella, jolloin saatavilla olevien lajikkeiden monimuotoisuus kasvoi huomattavasti.
Orkideoiden Neofinetia falcata omistaminen ja kasvattaminen oli pääasiassa daimyojen (japanilaiset aateliset) ja varakkaiden samuraiden ominaisuus, minkä vuoksi lajia kutsutaan Japanissa myös Fuukiraniksi (fuuki = arvo, vauraus, sosiaalinen asema) ja myöhemmin muualla maailmassa ”samuraiden orkideaksi”. Tämän lajin viljely juurtui niin vahvasti japanilaiseen yhteiskuntaan ja liitettiin niin vahvasti korkeaan sosiaaliseen asemaan, että arvokkaan ja erityisen yksilön esittäminen saattoi olla syy myöntää kyseiselle henkilölle maa-alueita ja omaisuutta. Siitä huolimatta, että tällaisia kasveja sai omistaa vain hallitseva luokka, keskiaikaisen japanilaisen yhteiskunnan monimutkainen etiketti johti käyttäytymissääntöjen luomiseen myös tapahtumille, joissa näytettiin esillä olevia yksilöitä. Esimerkiksi shogunin orkideoiden katselun aikana vierailijoiden oli peitettävä suunsa paperilla, ja kasveja suojattiin näytöillä, jotta estettiin niiden saastuminen myös läsnäolijoiden hengityksen kautta. Nykyään tunnetaan yli 2200 Neofinetia falcata -lajiketta, joiden koko vaihtelee 2 cm:stä 17,5 cm:iin.
Laji esiintyy Pohjois-Kaakkois-Aasiassa, luonnollinen levinneisyys kattaa Kiinan, Korean ja Japanin. Alun perin se luokiteltiin Neofinetia-sukuun, mutta nykyään, järjestelmällisten tarkistusten jälkeen, se on liitetty Vanda-sukuun.
Tämän lajin suojelustatus on VU (haavoittuva) IUCN:n punaisella listalla.
Neofinetia falcata löydettiin alun perin Thunbergin toimesta Etelä-Japanissa, kasvaen Nagasakin sataman lähellä Kyushun saaren kukkuloilla, ja sen esiintyminen vahvistettiin myöhemmin myös muilla Japanin saarilla (Honshu ja Shikoku).
Neofinetia falcata -lajin hyväksytyt synonyymit ovat Aerides thunbergii, Angorchis falcata, Angraecopsis falcata, Angraecum falcatum, Finetia falcata, Holcoglossum falcatum, Limodorum falcatum, Nipponorchis falcata, Oeceoclades falcata, Oeceoclades lindleyi, Orchis falcata, Orchis fuciflora, Vanda falcata, Vanda pygmaea.
Specia a fost descrisa prima data de catre H.H. Hu in 1925, reputat botanist chinez (Hu Hsien-Hsu, 24 Mai 1894 – 16 Iulie 1968) si un influent invatat traditionalist al vremurilor sale, cunoscut ca parintele taxonomiei botanice in China si initiator al cercetarilor moderne in botanica. Acesta studiaza initial in China, la Universitatea imperiala din Peking, insa ulterior revolutiei din 1911 calatoreste in Statele Unite ale Americii, unde absolva cursurile Universitatii Berkeley din California. Revine in Chida, unde devine membru si cadru didactic al Scolii Normale Superioare din Nanking, si ulterior al Universitatii Nationale de Sud – Est, ce isi schimba numele in Universitatea Nationala Centrala si Universitatea din Nanking. Calatoreste din nou in Statele unite ale Americii, in 1923, unde obtine titlul de doctor in stiinte la Universitatea Harvard. Dupa moartea sotiei sale in Nanking, demisioneaza din cadrul Departamentului de Biologie al Universitatii de Sud – Est si devine cercetator cu norma intreaga in cadrul Institutului de Biologie al Societatii Chineze de Stiinte. Este membru cofondator al institutului de Biologie Fan Memorial din Beijing in 1928 si a fondat Gradina Botanica Lushan in 1934, precum si Institutul de Agricultura si Silvicultura din Yunnan, ulterior redenumit Institutul de Botanica Kunming, din cadrul Academiei Chineze de Stiinte in 1938.
Vaikka Neofinetia falcata -laji tunnistettiin alun perin Kyushun saarella Nagasakin sataman lähellä, taksoni löydettiin myöhemmin myös Honshun, Shikokun, Yakushiman, Tanegasiman, Okinawan saarilta sekä jopa Kiinasta ja Koreasta.
Neofinetia falcata kasvaa kalliokasvien asuinsijoilla kivillä, mutta myös usein epifyyttinä lehtipuiden oksilla, mikä antaa kasveille voimakkaan valon saannin talvella ja varhain keväällä. Kasvun erityispiirteen vuoksi, tiettyyn kulmaan oksien akselin suhteen, sadevesi ei voi jäädä lehdille tai niiden kiinnityskohdille varteen. Se suosii suhteellisen viileää ilmastoa ja kasvaa 6–15 cm kokoiseksi.
Anatomisesti erottuu lyhyt, sivulta litistetty varsi, jolla on monopodinen kasvu, ja joka on tyvestä peitetty kaksinkertaisten, nahkeiden, lihavien, lineaarisesti sirppimäisten lehtien kuorilla, 5–10 cm pituisina. Kukinta tapahtuu rönsyilevillä, aksillisilla varsilla, jotka ovat jopa 7 cm pitkiä ja väljähköjä, ja jotka voivat kantaa 2–10 kukkaa vartta kohden. Kukinta tapahtuu jatkuvasti varhaisesta kesästä syksyyn, ja kukat ovat tuoksuvia yöllä. Kukat ovat yleensä puhtaanvalkoisia, halkaisijaltaan noin 3 cm, ja niissä on takana kaartuva piikki, joka voi olla jopa 3,7 cm pitkä. Selkälehti ja sisemmät terälehdet kaartuvat yläosastaan, kun taas ulommat terälehdet kaartuvat alaspäin ja ulospäin. Lyhyt kolmiliuskainen huuli liittyy suhteellisen alhaalla olevaan selkäpiikkiin.
Neofinetia falcatan valon säteilyn intensiteetin tarve on 20000–30000 luksin välillä.
Kasvun optimaalinen lämpötila "samuraorkidealle" on päivällä keskimäärin 26–31 astetta ja yöllä 19–23 astetta. Talvella päivälämpötilan keskiarvo on vähintään 12–13 astetta ja yöllä vähintään 3–4 astetta.
Neofinetia falcata suosii korkeita kosteusarvoja, 80–85 % kesällä, jotka voivat laskea 60–75 % muina vuodenaikoina.
Kasvualustana tälle lajille on useita vaihtoehtoja. Sitä voi menestyksekkäästi kasvattaa kiinnitettynä korkkilaatoille, kuorelle tai erityisille alustoille, jotka on valmistettu rahkasammalesta tai osmunda-saniaisen juurista. Laattoihin kiinnittämisen yhteydessä suositellaan säännöllistä ja runsasta kastelua, erityisesti kesäaikana, jotta korkea kosteustarve täyttyy. Perussääntönä kastelu tehdään päivittäin lämpimänä vuodenaikana. Suositeltu aika vaihtaa kasvualusta on joko myöhään talvella tai varhain keväällä. Suositeltu ja perinteisesti käytetty kasvualusta on tuore tai kuiva rahkasammal, joka peittää juuret, ja näin muodostettu paketti asetetaan varovasti ruukkuun siten, että kasvin tyvi nousee ruukun reunojen yläpuolelle. Vaikka ohuet juuret voivat vahingoittua uudelleenistutuksen aikana, niiden poistamista ei suositella, koska niillä on korkea uusiutumiskyky, kunhan ne pysyvät elävinä eivätkä ole sieni- tai bakteerivaurioiden kohteena.
Kastelun tulee noudattaa luonnollista ilmastomallia, jolloin sateisin kausi on keväästä syksyyn. Tänä aikana kastelu on tiheää ja runsasta, eikä kasvualustan anneta kuivua kahden kastelun välillä.
Kasvun aktiivisena aikana kasveja lannoitetaan viikoittain 25–50 %:n laimennoksella valmistajan suositellusta annoksesta. Syksyn aikana voidaan käyttää vähemmän typpeä ja enemmän fosforia sisältäviä lannoitteita kukinnan laadun parantamiseksi seuraavalle kaudelle ja uusien kasvujen elvyttämiseksi talven alussa.
Kasvualustan runsaaseen huuhteluun suositellaan, jotta estetään mineraalikerrostumien kertyminen käyttämättömän lannoitteen liiallisen määrän vuoksi, mikä voi kerrostua juuriin ja aiheuttaa niiden palamista.
Lepovaihe, joka varmistetaan kylmänä vuodenaikana, keskittyy pääasiassa veden saannin vähentämiseen. Kylmissä olosuhteissa kasvatettujen yksilöiden kohdalla vähennys on merkittävä, kuitenkaan sallimatta kasvualustan täydellistä kuivumista; tässä tarkoituksessa on suositeltavaa sumuttaa aamuisin ja kastella satunnaisesti kahden viikon välein. Kastelut suositellaan tehtäväksi aurinkoisina päivinä, voimakkaassa valossa. Lepovaiheen aikana lannoitteiden käyttö lopetetaan.
Haluatko nähdä lisää artikkeleita ja kartuttaa tietämystäsi? Tämä artikkeli on tarjolla ilmaiseksi, mutta voit tukea secretgarden.ro cu o recenzie aici:
Google: Arvostelu Googlessa
Facebook: Arvostelu Facebookissa